Tuon katseen olen nähnyt omilla kasvoillani, Maria,
olen maistanut suruasi.
Olen synnyttänyt kivulla, valvonut uuvuksiin saakka,
ruokkinut ruokkimistani, nostanut syliin ja laskenut maahan,
pitänyt kiinni ja päästänyt irti.
Maria, minunkin on pitänyt päästää irti.
Olen itkenyt ja nauranut vuoroin,
torjunut ja tullut torjutuksi,
kysynyt syytä ja pelännyt seurauksia.
Olen etsinyt tarkoitusta, Maria, ja noussut kapinaan.
Minunkin sydämeni läpi on miekka käynyt.
Olen haudannut poikani, Maria,
haudannut unelmani.
Miten voivat otsallasi ja rinnallasi olla
kokematomuuden merkit,
kun todellisuus sinut raiskasi
ja luomakunta piirsi kaiken murheensa sinuun?
Ja juuri silloin sinun poikasi niin kuin minunkin
kietoo kätensä kaulaan taivaan valaisemin kasvoin:
"Älä itke äiti!"

Kun suru häipyy,
tulevat muistot
ja jokainen niistä
koskee yksitellen.